Jään alla ja kolariautoissa

Empatia (kreikan ilmaisusta em pathos, tuntea sisälle) tarkoittaa kykyä asettaa itsensä toisen henkilön asemaan ja ymmärtää toisen tunteita. Tämä on Wikipedian määritelmä. Onko kaikilla ihmisillä tämä kyky? Voidaanko kyseisen kyvyn käyttöä tai käyttämättömyyttä hallita? Jos rajataan ulkopuolelle selkeästi tunne-elämältään häiriintyneet tai sairaat ihmiset, jäljelle pitäisi kaiken järjen mukaan silti jäädä valtava joukko asettuvaisia ja tuntevaisia ihmisiä. Missä he kaikki ovat?

Joitain ihmisiä sanotaan empaattisiksi tai vähintäänkin sympaattisiksi, toisia taas ei. Mitä jälkimmäisiin ryhmiin sijoittuvat ajattelevat? Kuinka he itsensä kokevat? Ei, en osaa asettaa itseäni toisen asemaan vai kyllä, osaan asettaa, mutta jätän sen tekemättä?  Hivenen surumielinen ja vakava nyökyttely ymmärtäväinen ilme naamalla. Käsi toisen olkapäälle hetkeksi. Omat ajatukset jo pikkuhiljaa muualla. Pelkkä sosiaalinen näytelmä, jota tietysti tarvitaan, mutta mitä on myötätunto ilman tunnesisältöä? Olenko oikeasti iloinen puolestasi vai ainoastaan kateellinen, mutta roolissani vakuuttava? Koskettaako surusi minua todella vai toiminko vain kuten kulttuurini minut on opettanut toimimaan?

Tiedättekö miltä tuntuu kun oma poika halvaantuu onnettomuudessa? Terassilla illan pimetessä humalaisen puheensorinan keskeltä kuultu lause. Reagoida voi vähintäänkin kolmella tavalla. 1. Teeskennellä ettei kuullut ja samalla miettiä omaavansa omiakin ongelmia ja toivovansa kuitenkin vähän että joku lauseeseen tarttuisi. Enhän nyt sentään mikään täysin kylmä ja tunteeton ole. 2. Vakavahko ilme naamalla nyökätä, katseen hakiessa jo iloisempaa seuraa. Unohtui jo. 3. Sanoa, en tiedä ja toivottavasti en koskaan saakaan tietää, mutta kerro sinä siitä jos haluat, minä kuuntelen.

Kuusi nuorta ystävystä, joukossaan yksi avopari, jolla kotona 3-vuotias lapsi iloitsi nuoruudestaan roadtripin merkeissä elokuussa 2010. Matkaa Pielisen, Suomen neljänneksi suurimman järven ympäri oli taitettu koko kesäinen yö omalla autolla. Hiekka pöllysi idyllisessä maalaismaisemassa. Kaikki olivat nauttineet alkoholia, kuskina toiminut 26-vuotias, porukan vanhin, alle rangaistavan. Omaan elämänkokemukseen nojaten on lupa otaksua että heillä oli lauantaiaamuna puoli yhdeksän tienoilla erittäin hauskaa. Tälläisissä reissuissa useimmiten on. Onnellista. Toiveikasta. Raukeaa. Osa ehkä nukkui. Lempimusiikki kenties soi. Joku nojasi toista vasten. Rakkaustarinan alku? Uusi päivä aukeni aurinkoisena. Tupakan karistus? Kärkikolmioon huolettomasti suhtautuminen. Rekka. Käsi kädessä. Keskenjäänyt lause. Sisäänhengitys. Väistämättömän tajuaminen. Silmät kiinni. Kuusi kuollutta. 3-vuotias orpo, joka ei muista vanhempiaan kuin valokuvista. Ihminen joka menetti samalla kertaa kuusi parasta ystäväänsä. Rekkakuskin loppuelämän unettomat yöt. Suomen kansan syytökset vailla perusteita. Tyhmyydestä sakotetaan-asenne. Pari päivää ja uudet uutisaiheet.

Torjunta kuuluu freudilaisen psykologian peruskäsitteistöön. Tietynlaiset tunteet tukahdutetaan pois tietoisesta mielestä. Ainutkertaisten ihmisyksilöiden kohtalot pelkistyvät tilastomerkinnöiksi. Elämä käy sietämättömäksi jos miettii surullisia asioita liikaa, jos asettuu toisten asemaan. Jos on empaattinen. Eihän kukaan nyt oikeasti nälkäisiä lapsia Afrikassa ole tänään miettinyt, professori sanoi luennolla. Kohahdus yleisöstä, sattumalta kyseinen päivä oli kansainvälinen Nälkäpäivä. Hän tarkoitti kuitenkin tavallista arkipäivää. Freud tarjoaa viisaan miehen statuksella ja sadan vuoden uskottavuudella oivan tekosyyn olla miettimättä. Tekosyyn olla olematta empaattinen. Tekosyyn olla antamatta mielen mennä kolariautoihin, jään alle.

Eihän siellä toki kivaa ole.